Päihdehaittojen ennaltaehkäisyä ohjaava lainsäädäntö
Työsopimuslaki (55/2001)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) on työelämän peruslaki, jossa säädetään työsuhteen keskeisistä säännöistä ja osapuolten oikeuksista sekä velvollisuuksista. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijanvirkasuhteesta säädetään laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja valtion virkasuhteesta valtion virkamieslaissa (750/1994)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Työturvallisuuslaki (738/2002(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)) velvoittaa työnantajaa huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Lisäksi se velvoittaa, että jokaisen työntekijän on oman kokemuksensa sekä ammattitaitonsa mukaisesti töissään huolehdittava käytettävissä olevin keinoin niin omasta kuin muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä.
Tutustu ainakin seuraaviin säännöksiin:
- 8 § Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite
- 10 § Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi
- 14 § Työntekijälle annettava opetus ja ohjaus
- 16 Työnantajan sijainen
- 18 § Työntekijän yleiset velvollisuudet
- 19 § Vikojen ja puutteellisuuksien poistaminen ja niistä ilmoittaminen
Työterveyshuoltolain(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) tarkoituksena on työnantajan, työntekijän sekä työterveyshuollon yhteistoimin edistää työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, työntekijöiden terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä työuran eri vaiheissa sekä työyhteisön toimintaa.
Työterveyshuoltolain 11 §:n 4 momentissa säädetään työterveyshuollon toimintasuunnitelmasta ja päihdeohjelmasta. Mikäli työntekijöille tai työnhakijoille aiotaan tehdä huumausainetestejä, työnantajalla on tämän säännöksen mukaan oltava työterveyshuoltolain mukainen päihdeohjelma. Lisäksi ennen päihdeohjelman hyväksymistä on yhteistoiminnassa käsiteltävä ne yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 7 ja 8 §:n mukaiset työtehtävät, joissa työnhakija tai työntekijä on velvollinen antamaan tai voi suostumuksensa perusteella antaa huumausainetestiä koskevan todistuksen työnantajalle. Muissa kuin yhteistoimintalainsäädännön piiriin kuuluvissa organisaatioissa työnantajan on ennen päätöksentekoa varattava työntekijöille tai heidän edustajilleen tilaisuus tulla kuulluksi huumausainetestien tehtäväkohtaisista perusteista.
Työterveyshuoltolain 13 §:ssä säädetään työntekijän velvollisuudesta osallistua terveystarkastukseen. Työntekijä ei saa ilman perusteltua syytä kieltäytyä työ- ja toimintakykynsä selvittämisestä työstä aiheutuvien, terveydentilaan kohdistuvien vaatimusten vuoksi.
Työterveyshuoltolain 19 §:ssä säädetään huumausainetestistä ja sitä koskevasta todistuksesta. Säännöksen 3 momentissa säädetään, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia määräyksiä. Tällainen asetus on Valtioneuvoston asetus huumausainetestien tekemisestä (218/2005).
Lain luku 3 koskee huumausaineiden käyttöä koskevien tietojen käsittelyä.
- 6 § Huumausainetestiä koskeva todistus
- 7 § Huumausainetestiä koskevan todistuksen toimittaminen työhön otettaessa
- 8 § Huumausainetestiä koskevan todistuksen toimittaminen työsuhteen aikana
- 9 § Työnantajan tiedonantovelvollisuus huumausainetestiä koskevasta todistuksesta
- 10 § Kustannukset todistuksen hankkimisesta
- 11 § Suhde terveystarkastuksia koskeviin säännöksiin
- 12 § Säännösten soveltaminen ammattiurheilijaan