Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Malttamattomana lomien jälkeiseen työarkeen ja uuteen arkeen

Blogi
Tiedätkö sen tunteen, kun jo lähes malttamattomana kesälomien jälkeen odotat työarjen alkamista? Täytyy rehellisyyden puolesta tunnustaa, etten ollut moneen vuoteen tällaista kokenut paitsi tänä kesänä.
Jani-Pekka Leino, Työturvallisuuskeskus
Kuva Mikael Ahlfors

Lomien jälkeiseen arkeen palaaminen on aina hieman outoa, sillä kuukauden olet saanut tehdä ja toimia vapaaherrana ilman sen kummempia aikatauluja, jolloin voit ottaa vaikka päiväunet, jos siltä tuntuu tai syödä juuri silloin kuin haluat. Lisäksi orientoituminen arkeen on aina oma juttunsa, vaikka siihen liittyisikin paljon stressitekijöitä, niin kuitenkin voimavaratekijöitä löytyy lähes jokaisesta työyhteisöstä.

Duunitori toi Helsingin Sanomissa 1.8.2022 koko etusivun mainoksessaan ”To do: maanantai 1.8. – takaisin sorvinääreen” muistilistan tyylisesti, mitä kaikkea lomilta paluu saattaa pahimmillaan olla. Tämä hyvinkin humoristinen mainos on kuitenkin joillekin aivan totista totta ja siihen saattaa liittyä kovaakin stressikerrointa.

Miksi sitten tämä elokuu teki eroavaisuutta aikaisempiin kesiin?

Oli ensimmäinen kesälomani nykyisessä työssäni, lisäksi toimistomme avautuisi uuteen, täysin meitä varten remontoituun paikkaan kesän jälkeen.

Joten tämän kesän jälkeinen oma lomilta paluuni oli ehdottomasti parasta juuri nyt. Loman jälkeen pääsin näkemään taas omia upeita kollegoita aamukahvin ääressä. Maanantain aamukahvilla käytiin läpi mitä lomalla tehtiin ja koettiin: sillä onkin hirmuisen tärkeä rooli, se luo yhteenkuuluvaisuutta, purkaa mahdollisia stressitekijöitä ja onkin varsin mukavaa jakaa kokemuksia ja sattumuksia omilta lomareissuilta.

Vaikka vielä uudella toimistolla onkin kaikki vähän keskeneräistä, tavarat hakevat paikkaansa, kiinnitellään kylttejä, toimiston ovia vielä tarroitetaan uusilla teippauksilla ja niin edelleen, niin kuin varmasti kaikki joskus muuttaneena tietävät, miltä uudessa kodissa näyttää, niin sama on myös täällä toimistollakin.

Tyhjien muuttolaatikkojen pino alkaa kasvamaan, eilen tiimityönä tyhjentelimme keittiöömme laatikoista tavaroita. Samalla huomasimme, että muuton yhteydessä tiettyjä asioita meillä ei olekaan, vaan oli edessä kauppareissu.

Uuteen toimiston sijaintiin liittyy tietysti myös haasteita. Isossa toimistotalokompleksissa täytyy oppia ”talon tavoille”. Siihen liittyy aina suurelta osin perehdytys uuteen paikkaan ja kaikenlaisten uusien tapojen ja normien oppimista. Mutta kuitenkin mitenkään väheksymättä vanhasta poisoppimista ja luopumista. Luopuminen tutusta ympäristöstä, työmatkasta tai reitistä ja niin edelleen.

Muutto ja muutos on aina haaste, se vaatii muutoksen kokijalta resilienssiä, mutta oikein vastaanotettuna ja hyvin johdettuna se saattaa luoda paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Nautinnollista lomien jälkeistä työarkea kaikille!