Ketään ei jätetä yksin – kolme näkökulmaa, jotka somehäirinnästä on hyvä ymmärtää
Kokosimme TOP 3 -näkökulmaa, jotka puhututtivat kutsuttuja keskustelijoita ja yleisöä. Mitä somehäirinnästä työssä on hyvä ymmärtää?
- Sekä yleistä tietoisuutta some-vaaroista työssä että työpaikan toimintamalleista ennaltaehkäistä vaaroja on tarpeen vahvistaa. Paksunahkaisuus-sankariuden sijaan toimia tarvitaan työyhteisön ja organisaation tasolle! Esimerkiksi koulutus ilmiöstä, kriisiviestinnän toimintamallit, riskikohtaamisten tunnistus, työterveyden tuki tai hetipurku-toimintamallit on hyvä käydä läpi jokaisessa työpaikassa, jossa tehdään julkista työtä.
- Työntekijällä pitää olla turvallinen olo työssä, ja tieto siitä, ettei ole somehäirinnän tai maalittamisen kanssa yksin. Turvallista tilaa lisää se, että ylin johto on tunnistanut somehäirinnän riskit, rakentanut yhteistoiminnallisesti toimintamalleja ennakoivasti ja puuttuu häirintätilanteisiin riittävällä nopeudella.
- Tärkeää on, että esihenkilö on tilanteessa kuin tilanteessa työntekijän puolella. Häiritty voidaan ottaa selvitysprosessiin hänelle itselleen sopivilla tavoilla häntä liikaa kuormittamatta mukaan. Tärkeintä on siitä huolehtiminen, että häiritty ei jää yksin. Selvitetään, mistä tilanne nousee, ja puututaan tilanteen kulkuun rivakasti. Ketään ei jätetä yksin -johtaminen on ensiarvoista.
Keskustelua johdatti Erätauko-menetelmän taitaja Lasse Hakala Hämeenlinnan kaupungista. Menetelmän pelisäännöt loivat turvallisen tilan keskustella.
- Kuuntele toisia, älä keskeytä tai käynnistä sivukeskusteluja.
- Liity toisten puheeseen ja käytä arkikieltä.
- Kerro omasta kokemuksesta.
- Puhuttele muita suoraan ja kysy heidän näkemyksiään.
- Ole läsnä ja kunnioita toisia sekä luottamuksen ilmapiiriä.
- Etsi ja kokoa. Työstä rohkeasti esiin tulevia ristiriitoja ja etsi piiloon jääneitä asioita.
Keskustelijat olivat:
- Kirsi Makkonen, työsuojeluvaltuutettu, Keravan kaupunki
- Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut HSY
- Marjaana Walldén, työelämän kehittämisen asiantuntija, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
- Sami Koivisto, vuorovaikutuspäällikkö, Yle
- Jarna Savolainen, asiakkuus- ja kehitysjohtaja, Työturvallisuuskeskus
- Sari Aksberg, erityisasiantuntija, Työturvallisuuskeskus
Aiheesta lisää:
Somehäirintä ja maalittaminen työssä – Työturvallisuuskeskus (siirryt toiseen palveluun)